Muhoksen teräsputkilaituri takaisin käyttöön

Muhoksen teräsputkilaituri takaisin käyttöön

Muhoksen venesatama sai tutun teräsputkiponttonilaiturin peruskunnostettuna takaisin.

Kunta tilasi viime syksynä Reittitiimi Oy:ltä vanhan, veden alaisilta osiltaan pahannäköisesti syöpyneen teräsputkilaiturin kuntotarkastuksen ja korjaussuunnitelman. Sukeltaja oli todennut alunperin ilman pintakäsittelyä tehdyn laiturin syöpymien olevan niin suuria, että suositteli sen kuiville ottoa tarkempia tutkimuksia varten.

Noin 25 vuotta palvellut laituri nostettiin lavetille ja kuljetettiin konepajalle puhdistettavaksi ja tarkastettavaksi. Laiturin puuosat purettiin. Ne olivat vielä varsin hyvässä kunnossa, mutta rakentamisessa käytettyjen suurten naulojen poistaminen olisi tullut niin kalliiksi, että puuosat päätettiin uusia. Sen jälkeen teräsosat puhdistettiin painepesurilla ja rakenteiden ainevahvuudet, sekä kolosyöpymien syvyydet mitattiin kauttaaltaan.

Mittauksissa todettiin, että vaikka syöpymät osin olivat varsin syviä, oli ponttoniputkissa vielä tervettä terästä niin paljon, että kunnostaminen kannattaa ja sillä saadaan vähintään 25 vuotta lisää elinaikaa laiturirungolle. Runkoa vahvistettiin muutamalla uudella teräspalkilla, testattiin vesitiiveys, sekä hiekkapuhallettiin ja pintakäsiteltiin tämän päivän vaatimukset täyttävällä epoksipinnoitteella. Kannen puurakenteet tehtiin ympäristöystävällisesti käsittelemättömästä lankusta. Vain vesirajan tuntumaan yltävät törmäyslankut tehtiin A-luokan kestopuusta.

Kunnostuksen yhteydessä 30 m mittainen laituri katkaistiin kahdeksi elementiksi, jotka vedessä liitettiin jälleen yhtenäiseksi järeillä pulttiliitoksilla. Katkaisun ansiosta laituri pystyttiin tuomaan asennuspaikalle siten, että elementit kuljetettiin loppumatka traktorin vetämällä paalikärryllä painorajoitetun sillan yli ja laskettiin sillä luiskasta veteen. Näin vältettiin 16 km vesimatka Oulujoessa vastavirtaan ja seuraava sukupolvi voi ottaa laiturin samalla menetelmällä uudelleen kunnostettavaksi.

Uusi imutyhjennyslaituri Poriin

Uusi imutyhjennyslaituri Poriin

Porin kaupungin tarjoamat palvelut veneilijöille paranivat merkittävästi, kun kaupunki hankki uuden sukupolven Rti-Septi™ imutyhjennyslaiturin veneiden käymäläjätevesien vastaanottoasemaksi.

Ponttonilaituriin sijoitettu käsikäyttöinen imutyhjennysasema varastosäiliöineen sijoitettiin Kokemäenjokeen kaupungin keskustaan. Uusi imutyhjennyspiste mahdollistaa veneiden septitankkien tyhjentämisen aivan koti- ja vierassatamapaikkojen tuntumassa, kun tähän asti lähin imutyhjennysasema on ollut Reposaaressa 25 km päässä keskustasta. Laituri toimitettiin sopivasti juuri ennen Pori Jazzien alkamista, jolloin kaupunkiin rantautuu suuri määrä vierasveneitä. Näin veneilijöiden ei tarvitse kesken juhlien lähteä Reposaareen tyhjennyskäynnille. Porin kaupungin edustajat päätyivät

Rti-Septi™ imutyhjennyslaituriin muun muassa siksi, että se ei ole sidoksissa viemäri-, eikä sähköverkkoon. Näin palvelun käyttöönotto kyettiin hoitamaan kokonaan ilman rannalla tehtäviä töitä. Tämä ratkaisu oli nyt erityisen edullinen, koska kaupungin venesatamiin on suunnitteilla suuria muutoksia, eikä kiinteän imutyhjennysaseman paikkaa vielä ole määritelty.Mikäli satamien uudistuksen yhteydessä päätetään hankkia viemäriverkkoon kytkettävä imutyhjennysasema, siirretään nyt hankittu kelluva asema johonkin käyttäjien kannalta mielekkääseen paikkaan merelle tai olemassa olevaan satamaan.Kuin muistutuksena ympäristönsuojelun tärkeydestä, tuli juuri laiturin toimituksen aikaan julki Kokemäenjokea saastuttanut suuri nikkelivuoto. Vaikka imutyhjennyslaituri ei tuollaista vahinkoa voi estää, on sillä merkittävä rooli herkkien rannikkovesien suojelussa.Lisätietoja Rti-Septi™ imutyhjennyslaitureista löydät näiltä nettisivuilta.

Tapio Sarkola Reittitiimi Oy