Elinkaariajattelu on vähitellen tulossa käyttöön useilla elämänaloilla, myös rakentamisessa. Venesatamien ja –laitureiden kohdalla asiasta ei jostain syystä vielä juurikaan ole keskusteltu.Satamat ja veneily koetaan yleisesti luontoon läheisesti liittyväksi toiminnaksi, joten elinkaarimallien tutkimisen luulisi sopivan mainiosti tähänkin yhtälöön. Luonnon ja elinolosuhteiden säilyttämisestähän elinkaariajattelussakin viime kädessä on kysymys. Lisäarvona saadaan usein rahanarvoista tietoa suunniteltujen rakenteiden todennäköisestä käyttöiästä ja niistä kustannuksista, joita on odotettavissa käyttöaikana ja sen jälkeen. ”Elinkaariajattelussa tarkastellaan tuotteen vaiheita raaka-ainelähteeltä valmistuksen ja jalostuksen kautta kulutukseen sekä käytön jälkeen tapahtuvaan hyötykäyttöön, joko kierrätykseen, energialähteeksi tai uusiokäyttöön raaka-aineena tai tuotteena tai loppusijoitukseen kaatopaikalle. Kussakin elinkaaren vaiheessa käytetään erilaisia panoksia, kuten materiaaleja, energiaa ja vettä (Inputs), ja aiheutetaan erilaisia päästöjä ja ympäristökuormitusta ilmaan, veteen tai maaperään (Outputs). ” (/Suora lainaus ympäristöhallinnon internet-sivulta) Seuraavassa muutamia kirjoittajan mielestä tutkimisen arvoisia yksityiskohtia siitä, mitkä asiat esimerkiksi kelluvan venelaiturin kohdalla saattaisivat vaikuttaa materiaalien ja rakenteiden valintaan.
Ponttonien materiaali:
Mikä on EPS-muovin päälle valetun betonin, PEHD-muovista valmistetun putken tai muovilaatikon + mahdollisen täytteen, teräsputken tai alumiiniponttonin valmistusvaiheessa vaatimien panosten määrä ja laatu? Entä näiden rakenteiden käyttöikä ja kierrätyskeinot käyttöiän täytyttyä? Tuo viimeinen osa on todennäköisesti vaikein arvioida, koska paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia useiden materiaalien kierrätykseen. Kuitenkin voisi arvata, että ontot ja kuivat rakenneosat, jos ne on tehty yhdestä kierrätyskelpoisesta materiaalista, on helpompi hyödyntää, kuin kerrokselliset, osittain vettyneet rakenteet.
Rungon materiaali:
Käytännössä vertailuun tulee painekyllästetty puu, teräs ja alumiini. Teräs ja alumiini voidaan sulattaa uudelleen käytettäväksi, ellei pinnoite aiheuta ongelmia. Painekyllästetty puu on ongelmajätettä, josta tulevaisuudessa toki saadaan energiaa, mutta tuskin ilmaiseksi. Ilmeisesti metallien sulattaminen ainakin tällä hetkellä on edullisempaa, koska romumetallista jopa maksetaan. Rungon kestoikään vaikuttaa oleellisesti, paitsi materiaali ja sen suojaus, myös koko laiturin rakenne. Jos rungon rakennekorkeus on esimerkiksi 50 – 70 cm, niin kuin se helposti massiiviponttoneissa ja putkiponttoneissa on, kohdistuu siihen huomattavasti pienemmät tuuli- ja jäärasitukset, kuin rakenteessa, jossa 15 – 20 cm korkuisen rungon avulla pidetään kasassa erillisten kantavien ponttonien muodostamaa pakettia.
Kannen materiaali:
Yleisimmän, painekyllästetyn kansilaudan rinnalla käytetään myrkyttömiä vaihtoehtoja, kuten lämpökäsitelty puu tai lehtikuusi. Jälkimmäiset ovat helpommin muutettavissa energiaksi, mutta käyttöikä saattaa olla jonkin verran lyhyempi. Mitä materiaaleja käytetään, paljonko uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa tarvitaan raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden aikaansaamiseen ja kuljetuksiin. Mikä on laiturin todennäköinen käyttöikä. Millainen on rakenteiden korjaus- ja uusimistarve elinkaaren aikana. Voidaanko joitain osia käyttää uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseen tai siirtää / jalostaa uudelleen käytettäväksi. Mitä joudutaan viemään kaatopaikalle, mistä saadaan energiaa polttamalla. Odotan mielenkiinnolla, koska tilaajat vaativat, tai laiturivalmistajat muuten ilmoittavat, laiturin kantavuuden ja venepaikkojen määrän lisäksi tuotteidensa elinkaariarvion – ja koska sillä on vaikutusta laiturin valintaan.
Tapio Sarkola Reittitiimi Oy