Teräsrakenne

Teräsrakenne

Teräsrakenne 3/2018.

Porin kaupunki pyysi kesällä 2017 KVR-urakkatarjoukset Niittäjänsillan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Hanke oli lähtökohdiltaan haastava ja mielenkiintoinen.

 

Ylös Tampereen kaupungin satamapäällikkö Matti Joki: Reittitiimi on ollut luotettava ja aikatauluja kunnioittava kumppani Tampereen kaupungille

Ylös Tampereen kaupungin satamapäällikkö Matti Joki: Reittitiimi on ollut luotettava ja aikatauluja kunnioittava kumppani Tampereen kaupungille

Sisävesiristeilyt ja harrasteveneily ovat suosittuja aktiviteetteja Tampereella. Kaupunki on panostanut siihen, että laivalaiturit ja muut sataman palvelut ovat sekä nykyaikaisia että turvallisia käyttää. Kumppaniksi satamien kehittämiseen on usein valikoitunut Reittitiimi Oy.

Reittitiimin Tapio Sarkolalla on yli 30 vuoden kokemus satamien suunnittelusta, kunnossapidosta ja rakentamisesta. Kun hän aikoinaan perusti Reittitiimin, oli Tampere yksi niistä kaupungeista, johon Tapio alkoi tarjota palvelujaan.

– Reittitiimillä on hyvät tuotteet, ja esimerkiksi uusien laivalaiturien kohdalla juuri sellainen, jota sillä hetkellä haettiin. Kunta-alalla järjestetään aina tarjouskilpailu, ja aika usein Reittitiimi on nämä voittanut, kertoo Tampereen kaupungin satamapäällikkö Matti Joki.

“Laitureista on pelkkää positiivista sanottavaa”

Viimeisen viiden vuoden aikana Reittitiimi on toimittanut Tampereelle mm. kaksi näyttävää laivalaituria. Uudet teräsponttoonilaiturit ovat turvallisia paitsi laivoille, myös niitä käyttäville matkustajille.
– Laivalaiturit ovat yleisön kannalta mieluisat ja houkuttelevat. Tampereella on pitkät perinteet laivaliikenteessä, ja meille on hyvin tärkeää ottaa huomioon myös liikuntarajoitteiset. Liikuntarajoitteisten pääsyä laivalle on helpotettu laitureilla, jotka ovat turvalliset kulkea.
– Tietenkin uusista laitureista on hyötyä myös kaupungille. Laiturit ovat huoltovapaat ja hyvin asennetut – meidän ei tarvitse käydä niitä itse iltaisin virittämässä, Joki toteaa.

Reittitiimiltä ratkaisu myös lokkiongelmaan

Laivalaiturien lisäksi Reittitiimi on toimittanut Tampereelle septijärjestelmiä ja uusia lokkihälyttimiä. Satamapäällikkö Joki on ollut tyytyväinen lokkihälytinten toimintaan ja niiden tuomiin hyötyihin.
– Lokkihälyttimet ovat olleet erittäin hyviä! Lähdettiin testaamaan niitä ensin Laukontorilla, ja asennusten jälkeen ei näkynyt yhtään lokkia. Nyt hälyttimiä on satamissa kymmenkunta, Joki kertoo.

“Kaikki on toiminut sovitusti”

Matti Joki on ollut tyytyväinen Tampereen kaupungin ja Reittitiimin yhteistyöhön. Hän nostaa esiin erityisesti toimitusajat, jotka ovat laituripaikkoja eteenpäin vuokraavalle kaupungille tärkeä asia.
– Laiturit ovat sellaisia kuin sovittiin, ja toimitus järjestyi ajallaan. Viimeisen päälle hyvää työtä, Joki kiteyttää lopuksi.

Katso video täältä.

Mämminiemen uusi teräsputkilaituri

Mämminiemen uusi teräsputkilaituri

Mämminiemi Toivakassa, Päijänteen Ristiselän itärannalla, on Jyväskylän kaupungin omistama, erittäin suosittu ulkoilu-, veneily- ja virkistysalue, jonne myös alueella liikennöivät matkustaja-alukset kuljettavat väkeä.

Kevättalvella 2015 luonto osoitti voimansa ja tuhosi paikkaa pitkään palvelleen, tukevasti pohjaan paalutetun puulaiturin purkukuntoon. Laiturin tuhoutuminen ei johtunut siitä, että se olisi ollut huonokuntoinen, vaan se johtui jääkentän poikkeuksellisesta turpoamisesta suurten vuorokautisten lämpötilavaihtelujen seurauksena. Sama ilmiö esiintyi useilla sisävesien isojen selkien rannoilla etenkin Keski- ja Itä-Suomessa siirtäen mm. kivenjärkäleitä ja pohjaan valettuja massiivisia betonilaitureita kokonaisina rannoille.

Alueen ylläpidosta vastaava Jyväskylän kaupungin Liikuntapalvelut lähti pikaisesti hakemaan ratkaisua uuden laiturin saamiseksi paikalle. Aika ja rahoituksen puuttuminen budjetista kuitenkin siirsi uusimisen seuraavalle vuodelle. Hyvä puoli siirtymässä oli se, että tilaaja ei joutunut tekemään liian nopeaa hätäratkaisua, joka näin vaativassa paikassa olisi helposti johtanut lyhytikäiseen lopputulokseen.

Kaupunki selvitteli eri vaihtoehtoja ja päätyi lopulta pyytämään KVR-urakkatarjoukset*) kelluvasta laiturista, jolle asetettiin erittäin kovat vaatimukset. Laiturin on mm. oltava turvallinen 200 henkilön kuormituksella ja kestettävä suurimpien Päijänteellä liikennöivien alusten kiinnittyminen. Laiturin ja kulkusillan on myös kestettävä vaurioitumatta myrskyjen lisäksi jäiden turpoamisen tai ison jääkentän liikkumisen aiheuttamat muutaman metrin siirtymät. (mm. tällainen ominaisuus on kilpailijoista poiketen vakiona kaikissa Reittitiimi Oy:n teräsputkilaitureissa)

Jotta laituri liikkuminen olisi mahdollisimman vähäistä, ankkuroitiin se maahantuomillamme Moorsafe® teräsankkureilla, jotka ovat erittäin tehokkaita mm. sitkeässä savipohjassa, jollainen Mämminiemessäkin on. Vastaava pito tuolla paikalla olisi saavutettavissa vasta yli 10 tonnin painoisilla betonipainoilla.

Voitimme siis urakkakilpailun. Aikataulu oli erittäin tiukka, toimitusajaksi oli määrätty 30.6. Mutta tilaaja toivoi vielä nopeampaa toimitusta, jotta laituri olisi käytössä jo juhannuksena. Koska asiakkaan toiveet ovat meille tärkeitä, lupasimme tehdä parhaamme. Niinpä laituri oli käytössä viikkoa ennen juhannusta.

Katso kuvia tästä ja muista kohteistamme Referenssit -sivulta

*) KVR-urakka = kokonaisvastuu-urakka = SR-urakka (suunnittele ja rakenna), jossa urakoitsija vastaa rakentamisen lisäksi myös suunnittelusta ja rakenteen kestävyydestä, sekä toiminnasta annettujen kriteerien mukaisesti.

P.S. Laituri sai ensimmäisen todellisen tulikasteensa 27.8. Rauli-myrskyn kourissa. Myrsky oli alueen hoitajan kertoman mukaan pahin hänen yli 20 vuotisen uransa aikana Mämminiemen rantaa kurittanut. Myrsky sai aikaan laiturin siirtymisen n. 40 cm ULOSPÄIN asennuskohdastaan (vastatuuleen). Mitään vaurioita ei tullut, tapahtui vain normaali ankkurien hakeutuminen lopulliseen asemaansa. Huoltotoimenpiteenä tehtiin ankkurikettinkien säätö siten, että kulkusillalla on taas liikkumisvaraa riittävästi.
(Lisätty 30.8. / TS)

Porvoon Rti-Septi™ imutyhjennyslaituri käytössä

Porvoon Rti-Septi™ imutyhjennyslaituri käytössä

Porvoon kaupunki tilasi keväällä 2015 yhdessä Porvoon Läntisen Rotaryklubin kanssa Reittitiimi Oy:ltä uuden Rti‑Septi™ imutyhjennysaseman veneilijöille.

Laituri imutyhjennyspumppuineen ja varastosäiliöineen on sijoitettu Gulf-huoltoasemalle Emäsalon sillan luokse, vilkkaan veneilyreitin varrelle. Kaupunki ja Rotaryklubi, sekä Gulf Emäsalo pitivät tärkeänä tarjota veneilijöille mahdollisuuden käymäläjätevesien tyhjentämiseen myös heidän liikkuessaan saaristossa.

Tilaajat tutkivat huolellisesti erilaisia vaihtoehtoja tämän veneilyn jätehuoltoon liittyvän palvelun tuottamiseksi taloudellisesti järkevällä ja teknisesti luotettavalla tavalla. Lopulta he päätyivät hankkimaan Rti‑Septi™ imutyhjennyslaitteen. Siinä tyhjennyspumput ja 6 m3 varastosäiliö on yhdistettynä isoon, tukevaan laituriin, joka voitiin helposti liittää olemassa olevan kelluvan laiturin jatkoksi. Mitään muita asennus- tai maankaivutöitä ei rannalla tarvittu.

Laituriin asennettiin huoltoa helpottamaan Sipoolaisen Oy Smartel Electronics Ab:n valmistama pinnanmittausjärjestelmä. Tämän järjestelmän avulla septilaiturin huoltohenkilöstö pystyy omalta pc:ltään tai tabletiltaan seuraamaan jätevesisäiliön täyttymistä ja ennakoimaan tyhjennystarpeen. Lisäksi laite lähettää erilliset täyttymishälytykset ennalta sovittuihin gsm-puhelimiin ja / tai sähköposteihin.

Jo nyt, kun imutyhjennysasema on ollut kuukauden käytössä, pinnanmittausjärjestelmästä näkee, että veneilijät ovat hyvin löytäneet uuden palvelun.

Tapio Sarkola

Brygghandboken även på svenska – Laiturikäsikirja myös ruotsiksi

Brygghandboken även på svenska – Laiturikäsikirja myös ruotsiksi

Den efterfrågade Brygghandboken nu även på svenska.

Ladda ner Brygghandboken-PDF

Att köpa en brygga kanske verkar komplicerat och situationen underlättas verkligen inte av konsulter, vars sakkunskap om bryggor enligt min erfarenhet ofta är mycket begränsad och föråldrad. Numera är det, speciellt när man talar om flytbryggor, svårt att finna verklig sakkunskap. Inte ens en stor konsultbyrå är någon garanti för sakkunskap, eftersom bryggbranschen i Finland och Sverige utgör en så liten del av byggbranschen.Syftet med den här korta guiden är inte att ytterligare komplicera din svåra uppgift, utan att förenkla och underlätta ditt beslutsfattande när du ska köpa en brygga. Jag kan tala om för dig vad som är viktigt att beakta i anbudsförfarandet när du ska köpa en brygga.När du har läst den här guiden vet du mer om flytbryggor än 99 % av jordens befolkning. Dessutom vet du precis vem du ska rikta din anbudsförfrågan till och hur du ska formulera den, för att få en så bra flytbrygga som möjligt på lång sikt. Givande lässtund.

Hälsningar, Tapio Sarkola

Asiakkaiden kokemuksia

Asiakkaiden kokemuksia

Pyysin asiakkaitani antamaan minulle palautetta Reittitiimin toiminnasta. Tässä kolmen asiakkaan kommentit tehdyistä projekteista

”Olen tyytyväinen Reittitiimin palveluksiin, työn laatuun sekä aikataulujen pitävyyteen. Jätehuollon puolella Tampereen kaupunki on ostanut kaksi kelluvaa septilaituria jotka ovat toimineet moitteettomasti. Suurempina hankintoina on Laukontorin sataman laivalaiturit, jotka ovat laadultaan huippuluokkaa ja toimineet kaikin puolin turvallisesti vaativissa tuuli- sekä muissa olosuhteissa. Varustamot ja käyttäjät ovat olleet laitureihin tyytyväisiä. Ehdottomasti suosittelisin yhtenä hyvänä vaihtoehtona, sillä meidän käytössämme ei ole ollut mitään ongelmia.”
– Matti Joki, satamapäällikkö, Tampereen kaupunki

”Toiminta on ollut asiallista, aikataulut ja lupaukset toteutuneet täsmällisesti. Tilaamamme tuote täytti ja jopa ylitti odotukset. Toimitusajankohtaan voi luottaa. Tuotteen hinta-laatusuhde on kohdallaan. Jos haluat varmasti tietää mitä ja milloin tilatessasi saat, ota yhteys Reittitiimiin.”
– Kaupungin edustaja

”Asiantuntevaa, ammattitaitoista ja palveluhenkistä toimintaa. Mikäli on pitänyt selvittää, mitenkä jokin asia pitää ratkaista niin Reittitiimi on selvittänyt taustatekijöitä ja esittänyt selkeitä vaihtoehtoja. Tämä toiminta on tapahtunut palveluhenkisesti laajasti myös sellaisella osa-alueella, mikä ei välttämättä kuuluisi heidän vastuulle/toiminta-alueelle. Laatu on varmistettu oikeasti alihankkijoiden ja materiaalien osalta sekä käytetään hyväksi todettuja ratkaisuja. Laatuun voi luottaa. Sanottuun ja luvattuun voi luottaa aikataulujen suhteen (luvattu heti realistisesti), eikä seattu koko hanketta ylioptimistisilla lupauksilla. Eipä ole jäänyt mitään negatiivista mieleen. Suosittelen.”
– Kaupungin edustaja

Terveisin, Tapio Sarkola